Lahden tiedekirjasto
Tiedonhaku
Palaute
 
Ympäristökirjasto
Tietoa ympäristökirjastosta
Kokoelmat
Kopiointi / skannaus
Kartta / kulkuyhteydet

 

 


Ympäristökirjaston kirjakokoelma koostuu vapaasti lainattavista kirjoista sekä käsikirjastosta, josta kirjoja voidaan lainata yölainaksi tai viikonloppulainaksi.
Normaalisti lainattavien kirjojen laina-aika on 4 viikkoa.

Ympäristöalan aikakausjulkaisuja ympäristökirjastoon on tilattu 35 eri nimekettä. Lehtiä ei lainata, mutta niistä voidaan ottaa kopioita. Lehtilista

Lahden tiedekirjastossa on käytettävissä tärkeimmät kotimaiset tietokannat sekä useita kansainvälisiä tietokantoja. Kansallisen elektronisen kirjaston (FinElibin) välittämästä aineistosta kirjastolla on käyttöoikeus Helsingin yliopiston hankkimaan aineistoon. Suurin osa tietokannoista on maksullisia, joten ne toimivat vain kirjaston työasemilla.

Ympäristökirjasto ottaa mielellään vastaan hankintaehdotuksia, joita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Kirjoja voidaan myös kaukolainata, mikäli asiakkaan tarvitsemaa kirjaa ei löydy tiedekirjaston tai ympäristökirjaston kokoelmista. Kotimaisen kaukolainan hinta on 6 euroa ja ulkomailta tilattava kaukolaina 15 euroa.

Masto-tietokannan aineistohaussa näkyvät myös Ympäristökampuksella sijaitsevan ympäristöekologian laitoksen käsikirjaston kirjat, mutta ne sijaitsevat laitoksen omissa tiloissa ja kirjoista huolehtii laitoksen henkilökunta.



 

Päivitetty 02.05.2011